Säännöt

Säännöt

Hämeen Pystykorvakerho Ry säännöt

§ 1 Nimi kotipaikka ja jäsenyys

Yhdistyksen nimi on Hämeen Pystykorvakerho ja kotipaikka Tampereen kaupunki. Yhdistys on Suomen Kennelliitto ? Finska Kennelklubben ry:n sekä Suomen Pystykorvajärjestö ? Finska Spetsklubben ry:n jäsen.

§ 2 Tehtävät ja toimiala

Yhdistyksen tarkoituksena on kaikin tavoin edistää puhdasrotuisten karjalankarhukoirien ja suomenpystykorvien kasvatusta, jalostusta sekä toimia yhdyssiteenä jäsenten välillä Etelä-Suomessa. Päämääräänsä Yhdistys pyrkii suunnittelemalla ja toimeenpanemalla näyttelyitä, kokeita, maakunnallisia kilpailuja ja valtakunnallisia otteluita, järjestämällä kursseja, opetus- ja esitelmätilaisuuksia koirien ja koearvostelutuomareiden kouluttamiseksi sekä kenneltietouden syventämiseksi, tilaamalla ja levittämällä kirjallisuutta sekä harjoittamalla mainontaa tarkoitusperiensä toteuttamiseksi.

§ 3 Yhdistyksen jäsenet

Yhdistyksen jäseneksi voivat liittyä henkilöt, jotka yhdistyksen johtokunta jäseniksi hyväksyy, sekä suorittamalla jäsen- ja liittymismaksun, jonka vuosikokous vuosittain määrää. Kunniajäseneksi voidaan kutsua henkilöitä, joille yhdistys haluaa osoittaa erikoista kiitollisuutta. Ehdotus alistetaan yhdistyksen vuosikokouksen ratkaistavaksi, jolloin päätöksen tekoon vaaditaan vähintään 3/4 annetuista äänistä.

§ 4

Jos jäsen haluaa erota yhdistyksestä, tulee hänen tästä ilmoittaa kirjallisesti johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle taikka suullisesti yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Eroaminen lasketaan tapahtuvaksi seuraavan kalenterivuoden alusta lukien. Maksettuja jäsenmaksuja ei makseta takaisin.

§ 5

Johtokunta voi erottaa jäsenen yhdistyksestä,

1 jos hän laiminlyö jäsenmaksunsa maksamisen yli vuoden ajalta,

2 jos hän tahallisesti rikkoo yhdistyksen sääntöjä, kieltäytyy noudattamasta johtokunnan antamia ja yhdistyksen sääntöihin perustuvia päätöksiä ja ohjeita, pyrkii halventamaan yhdistyksen mainetta tai muutoin toimii yhdistyksen omaksumia periaatteita vastaan.

Jäsen, joka muusta syystä kuin jäsenmaksun laiminlyönnin johdosta on erotettu, ei voi ilman yhdistyksen kokouksen päätöstä uudelleen liittyä jäseneksi. Ehdotus jäsenen erottamiseksi yhdistyksestä on kirjallisesti esitettävä johtokunnalle mainitsemalla tarkalleen erottamisvaatimuksen syyt, sekä siihen liittyvät todisteet.

Johtokunnan päätöksestä voi jäsen vedota yhdistyksen kokoukseen toimittamalla 30 päivän kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan, tiedoksiantopäivää lukuun ottamatta, Johtokunnalle sitä tarkoittavan kirjelmän.

Eronneella tai erotetulla jäsenellä ei ole mitään oikeutta yhdistyksen omaisuuteen.

§ 6

Kunkin perintäkauden jäsenmaksut on, ellei pätevää syytä voida esittää, suoritettava yhdistyksen hyväksymää perintäjärjestelmää käyttäen tai maksettava yhdistyksen rahastonhoitajalle taikka johtokunnan valtuuttamalle jäsenmakujen perijälle perintäkauden aikana.

§ 7

Yhdistyksen lainmukaisena hallituksena toimii ja sen asioita hoitaa johtokunta, johon kuuluu puheenjohtaja ja 6 varsinaista jäsentä. Varsinaisista jäsenistä vähintään 2 on pyrittävä valitsemaan suomenpystykorvan harrastajista.

Puheenjohtaja ja johtokunnan jäsenet valitaan vuosikokouksessa. Puheenjohtaja valitaan vuodeksi ja jäsenet 2 vuodeksi kerrallaan. Jäsenten eroaminen tapahtuu ensimmäisen vuoden kuluessa arvonnalla ja seuraavina vuosina kukin vuorollaan. Johtokunta valitsee keskuudestaan vuodeksi kerrallaan varapuheenjohtajan. Johtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kolme jäsentä on läsnä.

Jos johtokunnan jäsen eroaa, tai kuolee kesken toimikautta, valitaan hänen tilalleen yhdistyksen seuraavassa kokouksessa jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi jäsen.

Johtokunnan jäsenet ovat yhteisvastuullisesti ja omavelkaisesti vastuussa johtokunnan menettelyn aiheuttamasta vahingosta, lukuun ottamatta jäsentä, joka on päätökseen merkinnyt eriävän mielipiteensä eikä ole osallistunut päätöksen täytäntöönpanoon. Jos johtokunnan jäsen on yksin aiheuttanut vahingon rikoksellaan, huolimattomuudellaan tai yhdistyksen sääntöjen vastaisella toiminnallaan, vastatkoon hän siitä itse.

§ 8 Johtokunnan tehtävät

Johtokunnan tulee:

1 valvoa lain, yhdistyksen sääntöjen ja kokousten päätösten noudattamista

2 edistää yhdistyksen voimistumista ja toteuttaa kaikilla yhdistyksen toimintamuotoihin sisältyvillä keinoilla sen pyrkimyksiä.

3 hoitaa yhdistyksen ja sen hallussa mahdollisesti olevia varoja, niiden hoidosta vastaten, sekä toimia yhdistyksen taloudellisen aseman vakaana pysyttämiseksi ja vahvistamiseks

4 vastaanottaa yhdistyksen toimintaa koskevat ehdotukset ja valmistaa yhdistyksen kokoukselle esitettävät asiat

5 nimetä yhdistykselle, mikäli mahdollista sen jäsenten keskuudesta sihteeri, rahastonhoitaja ja muut tarvittavat virkailijat, jotka ovat johtokunnalle vastuussa tehtävistään, sekä määrätä heidän palkkionsa ja tehtävänsä, mikäli niistä ei ole säännöissä ohjeita

6 antaa yhdistyksen vuosikokoukselle kertomus edellisen kalenterivuoden toiminnasta ja tileistä

7 edustaa yhdistystä ja vastata sen toiminnasta

8 huolehtia, että jäsenistä pidetään tarkkaa luetteloa, johon on merkittävä kaikki lain edellyttämät sekä yhdistyksen toiminnassa tarvittavat tiedot

9 kutsua koolle yhdistyksen kokoukset

10 ja muutenkin edistää yhdistyksen tavoitetta sekä valvoa sen etuja

11 johtokunnan jäsenten on oltava Suomen Kennelliitto ? Finska Kennelklubben ry:n ja Suomen Pystykorvajärjestö ? Finska Spetsklubben ry:n jäseniä.

§ 9 Toimihenkilöiden velvollisuudet

Puheenjohtaja ohjaa henkilökohtaisesti yhdistyksen toimintaa lain, näiden sääntöjen, yhdistyksen ja johtokunnan päätösten mukaan sekä johtaa puhetta yhdistyksen ja johtokunnan kokouksissa, vuosikokousta lukuun ottamatta, huolehtii johtokunnan kokousten pidosta ja antaa sihteerille, rahastonhoitajalle ja muille toimi henkilöille ohjeita näiden toimintaa varten sekä allekirjoittaa sihteerin kanssa johtokunnan kokousten pöytäkirjat.

Varapuheenjohtaja hoitaa puheenjohtajan estyneenä ollessa hänen tehtäviään ja on jatkuvasti yhteydessä puheenjohtajaan neuvotellen hänen kanssaan yhdistyksen toimintaa koskevista asioista.

Sihteeri toimittaa johtokunnan puolesta kokouskutsut ja muut tiedonannot yhdistyksen jäsenille. Hoitaa yhdistyksen kirjeenvaihdon sekä allekirjoittaa kirjeet, jotka eivät ole luonteeltaan virallisia, pitää pöytäkirjaa sekä yhdistyksen että johtokunnan kokouksissa, ei kuitenkaan vuosikokouksessa, laatii ehdotuksen vuosi kertomukseksi kuluneelta kalenterivuodelta ja liittää siihen tilastolliset tiedot jäsenmääristä, hoitaa yhdistyksen arkistoa ja kirjastoa, ellei näitä tehtäviä varten ole määrätty eri henkilöä, ottaa vastaan yhdistyksen tai sen johtokunnan käsiteltäväksi tarkoitetut asiat ja ilmoitukset sekä toimittaa ne viipymättä puheenjohtajan tietoon.

Rahastonhoitaja hoitaa yhdistyksen raha-asiat, kerää hyväksytyn jäsenmaksujärjestelmän mukaisesti jäsenmaksut joko henkilökohtaisesti tai johtokunnan valtuuttamien asiamiesten välityksellä, pitää kirjaa yhdistyksen menoista ja tuloista sekä omaisuudesta ja veloista ja laatii tilinpäätöksen ja talousarvioehdotuksen kalenterivuosittain. Pitää johtokunnan puolesta jäsenluettelon.

Jos yhdistyksellä on muita virkailijoita, kuin yllä mainitut, toimivat he johtokunnan sitä varten laatimien ja yhdistyksen kokouksen vahvistamien ohjesääntöjen mukaan.

§ 10 Toiminnan ja tilien tarkastus

Yhdistyksen tilit ja toiminta päätetään kalenterivuosittain. Yhdistyksen hallintoa, omaisuutta ja tilejä tarkastavat 2 toiminnantarkastajaa, joiden on annettava kirjallinen lausuntonsa tarkastuksen tuloksesta vuosikokoukselle.

Tarkastusta varten on johtokunnan pidettävä toiminnantarkastajien saatavissa yhdistyksen ja johtokunnan pöytäkirjat sekä muut asiakirjat vähintäin 2 viikkoa ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajien tulee tarkastuksen toimitettuaan jättää tilit ja muut asiakirjat tarkastuskertomuksen ohella johtokunnalle viimeistään viikkoa ennen vuosikokousta, jotta johtokunta voisi mahdollisista muistutuksista antaa selvityksensä kokoukselle.

§ 11 Yhdistyksen nimenkirjoittajat

Yhdistyksen nimen kirjoittavat, puheenjohtaja yksin, tai varapuheenjohtaja ja sihteeri yhdessä.

§ 12 Kokoukset

Yhdistyksen vuosikokous pidetään helmi-maaliskuun aikana. Muita yhdistyksen kokouksia pidetään niin usein kuin Johtokunta katsoo asian vaativan, tai vähintään 1/10 jäsenistä sitä kirjallisesti erityisesti ilmoitettua asiaa varten johtokunnalta vaatii. Kokouskutsu toimitetaan jäsenelle jäsenluetteloon merkit yllä osoitteella postitetussa kirjeessä, kirjekortilla, painotuotteella tai lehti-ilmoituksella vähintään 10 päivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltäväksi tulevat asiat.

Yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi tarkoitetut jäsenten ehdotukset on jätettävä johtokunnalle lausunnon antamista varten viimeistään 20 päivää ennen kokousta.

Esityslistassa mainitsemattomia asioita voidaan vuosikokouksessa ottaa käsiteltäviksi vain, jos vähintään 3/4 kokouksen osanottajista esityksen hyväksyy ja tehdä päätös, jos se on yksimielinen. Päätöstä älköön kuitenkaan tehtäkö sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta taikka kiinteistön ostamisesta, myymisestä tai kiinnittämisestä, ellei sellaista asiaa ole kokouskutsussa erikseen mainittu.

§ 13 Vaalit ja äänestykset

Johtokunnan jäsenten vaalit ja muut asiat ratkaistaan yhdistyksen kokouksessa avoimella äänestyksellä, ellei kannatettua ehdotusta suljetusta äänestyksestä jotakin asiaa varten nimenomaan tehdä. äänten mennessä tasan ratkaisee avoimessa äänestyksessä se mielipide, johon puheenjohtaja yhtyy, mutta suljetussa äänestyksessä ratkaisee arpa. Määräenemmistö tulee kysymykseen 3, 12, 16 ja 17 §:ssä mainituissa tapauksissa.

Yhdistyksen asioista päättävät kokouksissa jäsenet, siten, että jokaisella on yksi ääni, jota hän käyttää joko läsnä olevana tai valtuutettunsa kautta. Valtuutetun on oltava yhdistyksen jäsen ja hän saa käyttää enintään 5 ääntä.

§ 14 Vuosikokouksessa käsiteltävät asiat

Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1 valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri

2 valitaan 2 pöytäkirjan tarkastajaa

3 valitaan 2 ääntenlaskijaa

4 tarkastetaan saapuvilla olevien jäsenten valtakirjat

5 todetaan kokouksen laillisuus

6 esitetään hyväksyttäväksi toimintakertomus edellisen vuoden toiminnasta ja päätetään niistä toimenpiteistä, joihin se antaa aihetta

7 esitetään hyväksyttäväksi tilit ja toiminnantarkastajien lausunto sekä johtokunnan sen johdosta mahdollisesti antama selitys ja päätetään niistä sekä johtokunnan tili- ja vastuuvapaudesta

8 käsitellään johtokunnan valmistama suunnitelma alkavan vuoden toimintaohjelmaksi

9 käsitellään johtokunnan vahvistama ehdotus alkavan vuoden talousarvioksi ja määrätään johtokunnan jäsenten ja toimihenkilöiden palkkiot sekä jäsenmaksun suuruus seuraavaksi vuodeksi

10 valitaan yhdistyksen puheenjohtaja

11 valitaan johtokunnan jäsenet erovuorossa olevien tilalle

12 valitaan toiminnantarkastajat ja heille varamiehet alkavan vuoden tilejä tarkastamaan

13 valitaan edustajat Pohjois-Hämeen Kennelpiiri ry:n, sekä 1 §:ssä mainittujen järjestöjen kokouksiin

14 valitaan tarpeelliset toimikunnat

15 käsitellään johtokunnan sekä jäsenten esittämiä asioita johtokunnan lausunnon seuraamina

16 käsitellään esityslistassa mainitsemattomat asiat 12 § 4. kohdan mukaisesti.

§ 15 Tiedottaminen

Yhdistys antaa tiedonannot jäsenilleen henkilökohtaisella kirjeellä, kirjekortilla, painotuotteella, Koiramme ?V?ra Hundar tai Pystykorva-nimisissä lehtijulkaisuissa.

§ 16 Sääntöjen muutokset

Näiden sääntöjen muutosehdotukset voivat tulla käsiteltäväksi ainoastaan vuosikokouksessa ja hyväksytään ehdotus, jos vähintäin 3/4 annetuista äänistä sitä kannattaa.

§ 17 Yhdistyksen purkaminen

Yhdistys purkautuu, jos kahdessa peräkkäisessä vähintään kahden viikon väliajoin pidettävässä asiaa käsittelemään kutsutussa kokouksessa vähintään 3/4 annetuista äänistä ehdotuksen hyväksyy.

§ 18

Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan, lankeaa sen omaisuus viimeisen kokouksen tekemän päätöksen mukaan jollekin kotimaista koirarotua harrastavalle suomalaiselle oikeuskelpoiselle yhteisölle.

§ 19

Yhdistyksellä on oikeus ottaa vastaan omaisuutta lahjan tai testamentin nojalla, sekä omistaa arvopapereita ja kiinteistöjä.

§ 20

Tällä sääntömuutoksella ei loukata jo saavutettuja jäsenoikeuksia.

§ 21

Muuten on noudatettava mitä laissa yhdistyksistä säädetään.